sunnuntai 11. toukokuuta 2014

VALMISTELUA,VALMISTELUA JA VALMISTELUA


LENNOT
 
Koulutuksen jälkeen olen käyttänyt aika paljon aikaa matkan valmisteluun ja ensimmäisenä ostin lennot. En koskaan ole aikaisemmin ostanut lentoja ja se nyt meni suhteellisen kivuttomasti. (Niin ainakin kuvittelin.) Pari iltaa käytin niiden lopulliseen tarkasteluun ja niitä oli jo koulutuksessakin vähän pohdittu yhdessä. Lopulta päädyin ostamaan meno lennoiksi meno-paluu- lennon ,koska se tuli edullisemmaksi kuin pelkkä meno.


Ostin lennot supersaverin kautta, mutta jälkeenpäin mietin olisiko kannattanut ostaa suoraa lentoyhtiäön sivuilta, koska lennot olivat lopulta aika samoissa hinnoissa. Nyt olen jälkikäteen lentöyhtiöiden sivuilta yrittänyt varailla paikkoja, mutta se ei onnistunutkaan niin helposti ja aloin stressaamaan jos en mahdukkaan koneeseen yms..


Onneksi Helsingistä lähtevän lentoni operoijana on Finnair ja soitinkin puhelun heille. Sain erittäin hyvää palvelua ja vastaukset kaikkiin kysymyksiini. Sain myös heidän sivuilleen koodin millä pääsen stekkaamaan itseni ja varaamaan paikkoja halutessani. Kaikki nuo aikaisemmat koodit kävivät vain American Airlines sivuille.
  Helsingistä Renoon matkustaessa minulla on kaksi vaihtoa joihin varasin reilusti aikaa. Varsinkin USA:n päässä kentillä voi hieman kestää, kun on maahantulo haastattelua ja kaikki tarkat säädökset papereinene päivineen. Täytyy siis olla tarkkana että on täyttänyt kaikki tiedot joka paikkana ja on kaikki paperit mukana.

 
 
Kotiin paluuni onkin sitten hieman helpompi, koska lennän eri paikasta ja sain suoraa Icelandairin sivuilta ostettua lennon yhdellä vaihdolla suomeen. Ilokseni sain lennon aika edulliseen hintaan ja matkustus aikakin puolittui.
 
 

VAKUUTUS
 
Vakuutukset pitää ehdottomasti hoitaa kuntoon matkalle lähtiessä. MInulla oli jo valmiina matkavakuutus, mutta tarvitsin viimeisille kolmelletoista päivälle lisävakuutuksen. Hintaa kyseiselle lisälle tuli 80,10 euroa.

Vakuutukseni on ifillä ja olen tykännyt heidän palveluistaan todella paljon. Kaikki on hoitunut todella hyvin ja voin suositella lämpimästi. Kaikki vakuutus todistukset saa myös kätevästi tulostettua matkaan itse netissä omilta sivuilla.
 
 
 
ESTA-ILMOITUS
 
Ilman ESTAA voi tulla isoja esteitä! Se kannattaa siis hankkia ajoissa!
Itse en tarvitse viisumia, koska olen alle 90 päivää, mutta ESTA on ehdoton. ESta tuli maksamaan 10,60 euroa.
 
  
LAINAUS SIVUILTA: http://www.esta.us/suomi.html
 

Tärkeää Tietoa ESTA-Luvasta:

  • ESTA (Yhdysvaltain matkustuslupa) ei ole viisumi.
  • Se on ennakkolupa nousta Yhdysvaltoihin suuntaavaan alukseen tai lentokoneeseen.
  • ESTA:n tarkoitus on mahdollistaa se, että Yhdysvaltain hallitus voi tehdä esiseulonnan kaikillVisa Waiver -matkustajille ennen kuin he lähtevät kotimaistaan.
  • Vain niiden Visa Waiver -ohjelmaan osallistuvan 37 maan kansalaisten, jotka saapuvat Yhdysvaltoihin Visa Waiver -ohjelman alaisuudessa, tulisi hakea.
  • On suositeltavaa hakea ESTA-lupaa vähintään 72 tuntia ennen lähtöä.
  • Jos ESTA-hakemuksesi hylätään, on sinun haettava B-1-vierailijaviisumia tai B-2-turistiviisumia.
  • Hyväksytty ESTA-matkustuslupa ei takaa pääsyä Yhdysvaltoihin.
  • ESTA-matkustuslupa on voimassa jopa kaksi vuotta ja se on helposti päivitettävissä tulevia vierailuja varten.

 

 

 

LUOTTOKORTTI
Olen aina ollut hyvin luottokortti vastainen. Olen pärjännyt loistavasti VISA ELECTRONILLA ja KÄTEISELLÄ. Aloin kuitenkin pohtimaan pitäisikö olla hätävarana myös jokin muu kortti matkalla mukana. Selvittelin luottokortti asioita ja opiskelijana ei hirveästi ole vaihtoehtoja.

 
 Olen onneksi Nordean CHECK-IN asiakas ja sitä kautta sain tilattua itselleni MASTER SILVERIN jolla crediitti on 500 euroa. Myös Debit toiminto löytyy tottakai, koska sitä puolta olisi tarkoitus eniten käyttää. Luotto puoli toimii hätävarana reissulla yllättäviä tilanteita varten. Ikinä ei tiedä jos pitääkin ostaa uusia lentoja syystä tai toisesta tai matkustaa jollain muulla tapaa mitä ei olekkaan budjetoitu. 
 
 
KAIKEN MUUN LISÄKSI OLEN KULKENUT KAMERAN KANSSA JA KERÄNNYT PALJON KUVIA. MUISTITIKULLE MATKAAN SEKÄ IFOLOR- KIRJAN TYÖSTÄMISTÄ VARTEN. POWER POINTTIKIN ON JO HYVÄLLÄ SUUNNITTELU ASTEELLA!
 
 

1 kommentti:

  1. If you want to find out ESTA documents required to apply for the ESTA authorisation read on. - https://www.estavisa-online.com/apply-now/
    ESTA authorisation is valid for passport holders of 38 (as per 2018) countries eligible for the Visa Waiver Program.
    ESTA Requirements & Documents Needed
    Here are the guidelines as per the US Department of Homeland Security.
    Valid passport
    The applicant should have a valid passport of nations and territories eligible for the Visa Waiver Program. The passport as per 2016 norms should be in e-passport form with embedded security chip.
    Communicable diseases barred for ESTA
    Certain communicable diseases (Not HIV) carriers are barred from ESTA. https://www.estavisa-online.com/apply-now/
    • Chancroid
    • Gonorrhea
    • Granuloma inguinale
    • Leprosy, infectious
    • Lymphogranulomavenereum
    • Syphilis (infectious stage)
    • Tuberculosis (active)
    Personal information
    Your contact and employment information is required to fill the application form for the ESTA application.
    Valid credit card
    The fees are to be paid online so a valid eligible credit card is required to apply for the ESTA. https://www.estavisa-online.com/apply-now/
    You can easily fill the ESTA application with guidance from trusted ESTA sites like ESTA-online.com which give a better experience and handholding.

    VastaaPoista