Kotiutuminen

Kotiinpaluu oli yhtä hulinaa ja viimeisen päivityksen kirjoittaminen on siirtynyt kaikkien asioiden hoitamisen ja koulun aloituksen keskellä. Palataan kuitenkin vähän taaksepäin aikaan milloin kotiinpaluu oli ajankohtainen.

Ensimmäinen tuskailun aihe olikin ostaa yksi matkalaukku lisää ja vielä sopivan kokoinen. Sellainen löytyi lopulta ja samalta reissulta löysin veljelle tuliaisiksi tabletin mitä hän oli toivonut. Ajoin myös perheen äidin jättimäisen jenkkiauton huollosta kaupun kautta kotiin. Hän kysyi että pärjäänkö näin ison auton kanssa yksin liikenteessä minä ja sanoin että kyllä pärjään. Vastaukseksi sain jenkkilaiseen tyyliin että hyvät uutiset ovat että auto on jo niin vanha ettei haittaa vaikka sen kolaroisi. No ei varmasti mutta jos toisella osapuolella on hieman uudempi auto se ehkä hieman haittaa. Lähtiessäni kaupasta kotiin oli alkanut järjetön sade, mutta selvisin silti ehjin nahoin turvallisesti kotiin. Ilta menikin pakatessa laukkuja ja tuskaillen miten saan kaiken mahtumaan. No aikalailla sitä tavaraa oli mutta sain kaiken mahtumaan lopulta ja jätin paljon suomi vaatteitani tytöille ja äidille mitä koin ettei tarvitse yrittää änkeä mukaan kotimatkalle.

Tiistaina 12.8 oli viimeinen päiväni jenkeissä ja se olikin aika mielenkiintoinen. Illalla lähtisi lentoni kohti Suomea, mutta kerkisimme viettämään sateisien päivän melkeinpä kokonaan tien päällä. Perhe etsi itselleen uutta koiraa ja lähdimmekin kiertämään löytöeläinkoteja. En ikinä ollut käynyt niin surullisissa paikoissa.
Eläimistä kyllä pidettiin hyvää huolta, mutta koirien tilaan astuessa se haukkuminen ja hirveä haju siivouksestä huolimatta painui mieleeni ikuisiksi ajoiksi. 

Jokainen yritti sanoa että vie minut kotiin ja pelasta minut. Valitettavaahan Amerikassa on pittbullien ja niiden erilaisten yhdistelmien määrä. Niitä tehdään paljon ja ihmiset ottavat niitä ja tajuavat etteivät pärjääkkään niiden kanssa. Sitten ihmiset joilla on taitoa olla niiden kanssa eivät halua niitä niiden tappajakoira maineen vuoksi. Todella surullista. 

Osa koirista oli todella hyvässä kunnossa, mutta jenkkien tapana on pelastaa aivan kaikki. Todella hienoa mutta siellä oli koiria joilla oli aivan hirveitä lonkkavikoja, epämuodostumia jaloissa, eripari taka ja etupäitä. Joistain huomasi, etteivät koskaan tule viettämään koiran elämän arvoista elämää edes kunnon hoidolla. Kahden koiran omistajana on hirveää sanoa, mutta osalle olisi ollut parempi vain antaa niiden nukkua pois...

Tämä herra olisi sopinut omalle kissaleni poikaystäväksi, mutta hän asui nyt turhan kaukana kotiin tuotavaksi ja Tiedän ettei Tytti olisi herrasta kuitnekaan paljon perustanut. Rouvan mielestä jo noissa koiranpojissa on ihan tarpeeksi kestämistä, vaikka se sydämessään niistä salaa kovasti pitääkin.

Kissat olivat aika hyväkuntoisia mistä olin todella yllättänyt. Isoja ja pulskasti voivia sekä virkeitä pentuja. Ilmeisesti siellä on enemmän ongelmia koirien kuin kissojen kanssa. Tosin jenkeissä ilmeisesti ainakaan maaseuduilla ja tietyissä osavaltioissa ei tiedetä koirien terveystarkastuksista ja jalostusmääritelmistä yhtään mitään. Rotukoirat ja taito taitaa olla sitten enemmän isoissa kaupungeissa. Kerroin meidän silmätarkastuksista, lonkka ja kyynerkuvauksista yms. ja host-perheeni ei ainakaan tiennyt niistä mitään kun luettelin omien koirieni perinnöllisistä sairauksista Mitkä niitä rotuja vaivaavat. Siellä koira tosiaan on enemmän lemmikki eikä olla niin tarkkoja. Jossain määrin olisi tietysti hyvä edes pitää kiinni niistä terveyskriteereistä, mutta isossa maassa on ison maan ongelmat. Kauhistelivat myös kunnollisten rotukoirien hintoja netissä etsiessään koiraa koska ne olivat aikalailla samaa luokkaa kuin meillä täällä.. ehkä vähän halvempia. Kyllä minun Reilun tuhannen euron sheltti ja 400 euron melkein puhdasrotuinen sekarotuinen olivat heidän mielestään aika huimissa hinnoissa. Siellä koiran sai tyyliin 0-200 euroa ja löytöeläinkodissa oli labradorinnoutajan pentuja myynnissä joiden kappale hinta oli 20 euroa. Taisivat mennä heti.

Tämä oli eläinkodeista kaikista siistein ja mukavimman oloinen paikka. Heatherkin tutustui yhteen koiraan mitä kaavailtiin perheelle. Homma toimi niin että koiria käytiin katsomassa ja sitten sanottiin työntekijälle jos halusi tutustua paremmin koiraan. Koira tuotiin huoneeseen missä oli leluja ja sen kanssa sai oleilla siellä. Tässä paikassa pääsi myös pihalle tarhaan ja kuva on napattu sieltä. Valitettavasti tämäkin koira sai toivoa, mutta host-perheeni ei kuitenkaan kokenut hänen olevan juuri se heille tarkoitettu koira. Tällä hetkellä tiedän heidän kuulumisistään sen verran, että he ovat löytäneet kaksi uutta koiraa itselleen. Ilmeisesti aika pentuja, koska ovat kuulemma aika riiviöitä.

Poika tutustumassa meihin. Istuminen ei oikein meinannut onnistua!

Päivän aikana kerkisin vielä syödä jenkkilän tapaan Frozen jogurttia ja sitten host- äitini ajoi minut Washington dullesin lentokentälle.

Perheen koira Heather hyppäsi autoon mukaan eikä suostunut enää tulemaan pois eli se lähti myös sitten saatille. 

Kori ei kuulu joukkoon, mutta muuten tavarat olivat minun!

Vietin kentällä useamman tunnin ennen lennon lähtöä. Siellä onneksi oli kyllä liikkeitä ihan ajan kuluksi asti. Söin muun muassa five guys hampurilaispaikassa mitä suosittelivat minulle kokeiltavaksi maassa ollessani. Tiukille meni mutta onneksi sellainen kentältä löytyi. 

Voin sanoa vinkkinä, että pyrkikää siihen ettei teillä ole käsimatkatavaroita juuri ollenkaan. Niiden raahaaminen mukana oli välillä todella hankalaa ja raskasta. Minullahan oli mittoihin menevä vedettevä laukku ja selkäreppu. Vähän oli turhan paljon, mutta muuten ei olisi mahtunut kaikki tavarat mukaan. Älkää siis ottako mitään ylimääräistä Suomesta mukaan, koska oikeasti paikan päältä voi kyllä ostaa kaikkea mitä uupuu. Minäkin toin aika paljon tuliaisia ja hevosten bareback satulahuovatkin vievät ihan kiitettävästi tilaa, Koirien lelutkin veivät kiitettävästi tilaa, onneksi olivat kevyitä ettei painon kanssa ollut ongelmia.

Lentojen suhteen kaikki meni todella kivasti ja kivuttomasti. Lensin Icleanairillä yhdellä vaihdolla Islannin kautta suomeen. Lento islantiin kesti noin kuusi tuntia ja siellä vaihto oli pienellä ja hyvin selkeällä kentällä. Portaat ylös kun pääsin ulos koneesta ja suoraa seuraavan koneen lähtö jonoon. Ei mitään ylimääräisiä selvityksiä yms. ja laukut vaihtoivat itsekseen konetta matkan varrella. Vaihtoon oli varattu tunti ja vaikka laskeutumisen jälkeen hieman odoteltiin koneesta ulos pääsyä jäi vielä runsaasti aikaa ehtiä toiseen koneeseen. Lento suomeen taisi olla joku kolmisen tuntia eli kotimatka oli yllättävän helppo ja lyhyt meno matkaan nahden. Suosittelen kyllä vain jos mahdollista niin ensin matkaamaan juuri johonkin kaupunkiin mistä on mahdollisimman lyhyt lentomatka takaisin kotiin. Toisaalta tämä oli myös huono juttu koska aika erosta toipuminen vei paljon enemmän aikaa kun matkustamiseen meni niin lyhyt aika. 

Kotiin paluu oli yksi matkan vaikeimmista vaiheista. Pitää jättää kaikki ihanuus taakse ja palata jälleen arkeen. Arjessani ei ole mitään vikaa ja nautin elämästäni, mutta jotenkin reissun myötä alkoi tuntua etten haluakkaan viettää loppu elämääni pelkästään kotimaassa. Palasin kotiin, mutta tajusin ettei koti enää tunnu niin kodilta vaan sydämeni kaipaa sellaista paikkaa missä minulla on hyvä olla ja mistä nautin. Niinhän sitä sanotaan, että koti on siellä missä sydän on. Virginiassa pääsin sellaisiin paikkoihin. Osa syynä toki on se, että kotini ympärillä rakentaminen on vilkastunut ja liikenne sen myötä vain lisääntynyt. Pidän hälinästä ja ihmisten kanssa työskentelystä, mutta kotona ja sen vähän vapaa aikani tykkään viettää aikalailla erakkomaisesti nauttien rauhasta ja hiljaisuudesta eläimieni kanssa. Välillä on pakko ajaa autolla oikein kunnon metsään koirien kanssa kävelemään ettei vain törmää kehenkään. Saa olla ihan omissa oloissaan ja ajatuksissaan. Ihmisen mieli vain kaipaa vasta painoa sille ikuiselle kiireelle ja hälinälle. Sillä aiankin minun mieleni pysyy kaiken hässäkän keskellä virkeänä. Huomasin jenkeissä, että vaikka päivästä saatoin hyvinkin sen 12 tuntia mennä edestakaisin ja olla tallilla, en tuntenut itseäni väsyneeksi ollenkaan niin kuin suomessa tunsin heti ensimmäisen viikon jälkeen. Täällä joudun koko ajan siirtymään paikasta toiseen ja viettämään paljon aikaa kaupungissa. Maaseudulla olo tekee niin hyvää, eikä kaupunki asuminen kyllä sopisi minulle pidemmän päälle. Matkalla löysin niin paljon uusia puolia itsestäni. vahvistuksia siihen mihin suuntaan haluan elämässäni ja mikä on minulle hyväksi. Kaikille kun ei sovi samat asiat kuin toiselle. Jokainen on yksilö. 

Koirat olivat onnesta soikeita kun mamma saapui kotiin.

Kumpikaan ei osannut enää mököttää kun olin ollut jo niin pitkään pois, että ne olivat jo varmaan raukat luopuneet toivosta odottaa minua enää kotiin. Yleensä Pienempi ainakin osaa lahjakkaasti mököttää. Isompi on sen verta yksinkertainen ja suora rakkaudessaan ettei se pahemmin mökötä.

Hassua on myös se, että jenkeissä ollessa mikään ei ketuttanut yhtään sillä tavalla kun taas Suomeen tullessa. Kaavaillaan uusia säädöksiä, rajoituksia, verotuksia ja kaikkea mahdollista, joista osa tuntuu hölmöiltä ja holhoukselta. Menkääpä ihmiset käymään ulkomailla niin avartuu näkemykset ihan eri tavalla. Moni asia voi toisessa maassa olla huonomminkin mutta kotimaassa kun muutetaan asioita huonommaksi se ketuttaa enemmän.

Fiilikset kotiin paluusta ovat olleet siis hyvin sekaiset ja ikävöin USA:ta hurjasti. Hassua kun olet nähnyt ja kokenut niin paljon, mutta täällä kaikki tuntuu polkeneen paikallaan sen ajan mitä olet ollut pois. Kaikilla läheisillä on ne samat vanhat jutut ja omat ympyrät eikä mitään totaalisen mullistavaa muutosta ole tapahtunut, muille kuin itselle. Reissu oli erittäin kasvattava kokemus kaikin puolin. En ikinä unohda varsinkaan sitä miten minulle avautui tilaisuus olla mukana hyväntekeväisyydessä ja miten se avasi silmiäni. Appalachian teen challenge ohjelmaan tutustuminen ei ainoastaan auttanut ymmärtämään sitä mistä elämänhallinta ongelmat voivatkaan alkaa vaan myös sen kuinka hajottavasti nuoren ongelmat vaikuttavat läheisiin. Kuinka toisesta huolissaan olo ja yritys huolehtia saamatta vastakaikua murskaa myös läheisten elämää ja saattaa ajaa jopa heidät samaan tilanteeseen ja valtaviin itsesyytöksiin. Vaikka asia on niin, että jokainen  voi ojentaa auttavan käden on autettavan itse tartuttava siihen. Niin julmalta kuin se kuulostaakin ei apua ja uskoa elämään voi tuputtaa vaan sen pilkahduksen ja halun löytää uusi tie elämään pitää lähteä autettavasta itsestään ja silloin tarvitaan nimenomaan niitä ojennuttja käsiä mihin tarttua.

Odotan jo ensi kesää, että pääsen jälleen toimimaan R&M Stablesin mukana keräämässä rahaa tälle ohjelmalle josta monen kuiluun suistuneen elämä on saanut uuden alun.

Ison kiitoksen osoitan kaikille matkaani tukeneille niin Suomessa kuin jenkeissä. Kiitos erityisesti perheelleni joka huolehti poissa ollessani eläimeni, laskuni ja kaikki muut juoksevat asiat mitkä eivät voineet odottaa paluutani. Iloiset uutisethan ovat että ensi kesänä jatkoa seuraa.. ;)

KIITOS!

P.S. Minut on jo kutsuttu kertomaan matkastani Lions club Kangasala Harjulan kokoukseen ja minua saa muutkin pyytää kertomaan matkastani ihan livenä eri tilaiuuksiin. Nythän on käynnissä myös ensi vuoden 4H.vaihdon haut eli jos vähääkään tunnet vetoa lähteä reissuun niin suosittelen enemmän kuin lämpimästi tätä tilaisuutta!



Olen ollut yhteyksissä internetin välityksellä R & M Stablesin porukkaan ja seurannut heidän facebook sivuiltaan mitä tallilla tapahtuu. Osa hevosista on vaihtunut ja uusi koira on tullut taloon. 
Näinpä tänään kuvan siitä hevosesta minkä olisin niin halunnut itselleni, mutta se oli jo myyty. Sanoinkin, että jos tuollainen helmi vielä toiste sattuu teille koulutukseen ja myyntiin niin minä tulen viivana ostamaan sen itselleni. Noin halpaa ja hyvää hevosta tuskin vain toiste sattuu kohdalle ihan heti, mutta toivossa on hyvä elää.:)
Kaikella on tarkoituksensa!