torstai 19. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen päivä Renossa

Aamulla syötiin tuhti aamupala munaa, pekonia ja perunaa.
Käytiin kävelemässä hotellin lähiympäristössä joka on täynnä gasinoita mutta päästiin myös kauppaan ostoksille.
 Kiertämässä hotellia ja matkalla kauppaan.



Sain huonetoverikseni Karan joka on lähdössä Suomeen Ifyeksi. Vaihdoimme paljon heti tietoja maistamme ja päästiin pienellä porukalla pikavisiitille lähellä olevaan ostoskeskukseen. 
Illalla kuuden aikaan aloitimme virallisen ohjelman tutustumalla toisiimme leikkien avulla.

Illalla meistä  suurinosa täysi-ikäisistä lähti katsomaan hotellin ravintolaa ja siellähän olikin hieman erilainen tunnelma kuin mihin Suomessa on tottunut. Härkäsimulaattori ja tanssilattialla tanssittiin rivitanssia ja hieman erilaista paritanssia jota pääsin itsekin kokeilemaan. Hauskaa oli ja eipä koskaan ole tullut tehtyä volttia suorin jaloin mutta nyt tuli kun pari heitti ympäri.
Harmillisesti tästä tapahtumasta ei ole videota mutta muista tansseista sain kyllä videota. Cowboy miehet jotka tanssivat todella osasivat viedä joten koin todella hienoja elämyksiä ihan uusien lajien saralta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti