perjantai 13. kesäkuuta 2014

LÄHTÖ LÄHENEE
 
Olen pakkaillut laukkuja valmiiksi ja saanut ladattua muistitikuille
mukaan kaikki kuvat ja videot mitä tarvitsen.
 
 
Katselin samalla 2011-2013 suunnittelemani ja ohjaamani 4H:n Showtanssikerhon esityksistä videoita. Hymy nousi huulilleni ja olen edelleen todella ylpeä niistä nuorista jotka kerhossa kävivät. Hienoja ja lahjakkaita nuoria. Toivottavasti ainakin jossain määrin edelleen tanssivat tai muuten hyödyntävät mielikuvitustaan/ideoitaan mitä kerhossa toivat esille. Tämä kerho on ollut varmasti yksi merkittävämpiä asioita 4H urallani joten siitä pitää ehdottomasti kertoa USA.ssa. Kaipaan aina ajoittain kerhojen ja tanssituntien ohjaamista, mutta aika näyttää koska taas palaan opiskeluiden äärestä ohjaamisen pariin.
 
 
HOST-PERHE
 
Pitkä jännitys Virginiassa sijaitsevan olinpaikkani suhteen on ainakin nyt yhden perheen osalta selvinnyt. Sain eilen viestiä host-perheen äidiltä ja olen menossa oikein mukavaan paikkaan. Heille on ollut aiemminkin IFYE- vaihtareita. Perheellä on hevosia ja tiedossa on ainakin jo rannalla oloa ja Panic! At The Discon konsertti. Innolla odotan, että pääsen tapaamaan perheen ja tutustumaan paikkoihin. Taidan päästä ainakin tässä perheessä myös hevosen selkään eli ratsastuksesta ei tule ihan koko kesän mittaista taukoa.
 
 
 
PÄIVÄN VINKKI
Sydän-Hämeen lehdestä numero 24 joka ilmestyi keskiviikkona 11.6.2014 löytyy juttu vaihtoon lähdöstäni.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti